sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Vuoden ensimmäinen

Pelkkää ponielämää


Kaksi viikkoa joululomaa takana, huomenna töihin. Viimeinen viikko lähinnä ponien seurassa ja heidän henkilökohtaisena talliorjana - kokopäivätyöstä menisi kolmen ponin liikutus ja hoito! Siinä varmasti olisikin maailman paras työ, joskaan ei kovin kiitollinen sellainen sillä vaativat ponit osaavat pyytää aina vain enemmän ja enemmän. Haha :P 
No ei sentään ja viikko onkin ollut ihana; sitä tulee niin onnelliseksi kun pystyy tarjoamaan poneille mielekästä tekemistä. Melkein unohtaa, että uudenvuodenjuhlatkin olivat viikolla. Aikaa ennen kotitallia ja T:tä suurin kysymys uudenvuoden aattona saattoi olla, että ketä pussaa keskiyöllä. Nykyään se on enemmänkin, että kuka hajottaa tallin ja vältytäänkö palo-auto, ambulanssi- ja eläinlääkäriaspekteilta. (Koska hieman liioittelen mielessäni, mitä kaikkea voisi sattua.) Tämä uusivuosi meni kuitenkin edellistä rauhallisemmin ja ainoa kuka karsinassaan puoliltaöin pyöri, oli Torsten. Ruunikot eivät raketeista piitanneet joten ensi vuotta ajatellen yksi huoli vähemmän.

Ponit ovat vaihtelevasti harjoitelleet pellolla ja maastossa. Eilen käytiin ensimmäistä kertaa kaikkien kolmen ponin kanssa viiden kilometrin taluttelulenkillä ja oli ihan huippua! Aurinkokin melkein jo lämmitti mutta kaikista eniten lämmitti mieltä Torsten. Rautiaat ei petä, Torsten käveli Tn kanssa kuin itse zen, Peikon käyttäytyessä pitkästä aikaa sikahuonosti (siis miksi noi isot pojat piti ottaa mukaan?!) ja Clancyn steppaillessa pikkuravia muutaman ensimmäisen kilometrin ajan. 


















Clancyn kanssa on nyt menossa satulansovitusrumba, ja hyvältä näyttää. Melkein minkä penkin vaan selkään laittaa, istuu se kuin hanska ja oikeastaan ainoa mikä pitää pitää mielessä, on budjetti, koska pidän sormet ristissä että puolen vuoden kuluttua Clancy olisi jo hieman erimallinen. Tällä treenillä se ei tapahdu. Koko ajan mennään parempaan suuntaan mutta valtavia läpimurtoja muutaman viikon sisään ei mahdu; raviin lähteminen on työn takana ja laukkaa olen pyytänyt kerran. Clancy kykeni esittämään sitä neljän askeleen verran mutta näytti sitten jättiläislaukkaa seuraavana päivänä irtona kentällä. Vaikea kuvitella että se olisi todella kipeä, eikä pikatsekkauksessa kraniolla löytynyt mitään, koska sellaiset liikkuvat ja kimmoisat lihaksethan kuuluukin olla. Väittäisin, että vika on korvien välissä ja jahka solmu siellä saadaan avattua, tämän hevosen kanssa vain ratsastajan taidot (as usually) ovat rajana. Hienoja pätkiä väläyttelee jo nyt mutta ne eivät saisi olla niin kovan työn takana. 

Onneksi on joka ponitytön unelma, Torsten, joka vaan leijailee pitkin laidunta ja tekee kaiken mitä ratsastaja osaa pyytää. Viimeksi tänään iltapäivän hämärässä (joka muuten tulee jo aavistuksen myöhemmin!) oli selässä sellainen olo, ettei tällaisia kultakimpaleita ole olemassakaan. Siitä vaan pienen alkujumppaamisen jälkeen takajalat niiaa ja edessä on hevosta, kevyellä tuntumalla ja hillittömällä egolla, sata kertaa elegantimmin ja ryhdikkäämmin kuin näissä muutaman päivän takaisissa kuvissa. Ja kun se ei silloinkaan ollut huono, hieman jäykempi vain, niin perun puheeni ratsastuksen lopettamisesta :D Parastahan se on, kun hevosen kanssa mätsää kemiat. Eikä meillä Torstenin kanssa ole aina mennyt näin hyvin ja kun ajattelee, että tänä vuonna tulee kaksitoista ihanaa yhteistä vuotta täyteen Torstenin kanssa, on Clancylla ja minulla varmasti toivoa :)











Alkuviikko vielä tehdään kunnolla duunia poikien kanssa ja sitten on rokotusloman paikka. Kaikki kolme ovat lomansa ansainneet! 

Nyt loppuilta sohvalla sarjan parissa; meillä on vielä kaikki joulukyntteliköt ikkunoissa ja hyasintit puskevat uutta kukkaa, joten nautitaan nyt vielä hetken aikaa niiden tuomasta tunnelmasta. Kimppu tulppaaneja salin pöydällä tuo kuitenkin aavistuksen fiilistä keväästä; valoa ja lämpöä kohti! Kynttilästäkin saa valoa ja saunasta lämpöä ;) Rentoa loppiaisiltaa ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti