Jos viimeiset kaksi vappua on vietetty miltei hellelukemissa mutta kesällä toppatakki on ollut koko suven läpi käytössä, niin tänä vuonna toisinpäin? Päivällä vesipisarat paiskaantuivat ikkunalaseihin siihen malliin, että ei harmittanut yhtään, että ikkunat on vielä pesemättä. Näin illan suussa munkkiövereiden jälkeen pihapiirissä oli kuitenkin melkein satumainen tunnelma, kun sade on lakannut, tuuli tyyntynyt ja meidät ympäröi usva; ja vihreys, voi että vesi tekee hyvää! Nurmikko on lähtenyt sellaiseen kasvuun että kohta pääsee leikkuupuuhiin. Kesä ei odota, vaikka keväthommat on vielä jokseenkin kesken. Viikonloppuna huhkittiin mansikkamaa, vadelmarivistöt, kitkettiin ja siivottiin ja haravoitiin kädet melkein rakoille. Sunnuntaina heti aamusta ajeltiin hakemaan torilöytö ja siinä kuudetta sadatta noppakiveä kyytiin heitellessä sai vähän nieleskellä, no vieraiden pihalla pystyin pitämään itseni asiallisena mutta äidin pihalle kun pääsin, lensi aamupalat kaaressa pihalle ja sunnuntai menikin sitten nukkuen ja pönttöä halaillen. Perisuomalaiseen vappuun varmaan huono olo kuuluu, täällä se vain tuli ennen juhlimista ja sitä onkin ykäilyn takia harrastettu minimaalisesti. Vaikka aiheita juhlintaan olisi riittänyt! Tänään nostettiin maltillisesti kuohuvaa perheen kera toukokuun ensimmäiselle, vapulle ja synttäreille. Sille, että olemme saaneet asua kahdeksan kuukautta täällä paratiisissa; ja tietysti sille, että kaksi vuotta sitten tänä päivänä tutustuimme toisiimme Tn kanssa maailman parhailla toisilla treffeillä.
Melkein olisi voinut tehdä jo raparperipiirakkaa oman maan raparpereista!
Mansikkamaa ja illan usva.
Siistityt vadelmarivistöt, täytyy rakentaa kesällä tuet myös toiselle riville!
Joka penkistä nousee skillojen sininen meri ♥
Näistä tulee hieno kiveys pionipenkin taakse.
Lauantaina vielä pystyi nauttimaan ulkoilusta! (Vaikka jos ihan rehellisiä ollaan, ei muutaman päivän pakkoloma pihatöistä ole ollut yhtään hullumpi...)
Lauantaina korkattiin muuten vastalanattu naapurin kenttä ja oli niin luxusta että ihan ponikin häkeltyi. Ei meinannut liikkua eteen, ei sitten millään ;D Miksiköhän sitä kutsutaan, kun isolla areenalla poni vetää liinat kiinni ja kieltäytyy kantamasta itseään? Laiskotteluksi? Vaan aut armias kun joku päivä kannan isolle kentälle esteitä. Epäilen vahvasti, että laiskuudesta ei ole tietoakaan... ;) On ehkä turha haaveilla, että menisipä ponin ajatukset toisinpäin, niinkuin pienellä kentällä näin onkin. Totesin ratsastuksen jälkeen, että ensi kerralla käytän tasan yhtä kulmaa ratsastukseen (sellaista lyhyen kentän kokoista aluetta), josko sillä Torsten vähän heräisi kantamaan itseään. Varmaan ajatuskin isolla kentällä huhkimisesta uuvuttaa sitä niin, että turha edes yrittää :P
Jokilaaksosta ratsastuksen jälkeen vihreää. Paratiisi!
Tällaisia tunnelmia tänne - toivottavasti siellä on ollut mitä ihanin vappu; ja hei, kivaa lyhyttä työviikkoa!
