En se minä ollut

se oli aita
 

Olen syksyn mittaan etäisesti ratsastukseen viittaavissa postauksissani kertonut, miten Torsten vie ja mie vikisen. On harmittanut ihan vietävästi, sillä ennen kengitysfibaa treenit oli aika hyvällä mallilla entisellä tallilla. Raviin oli löytynyt vähän svungia ja muoto alkoi ja on onneksi edelleen sellainen, mitä tässä nyt on koko Torstenin ratsun uran ajan etsittykin (ainakin välillä ;)) eli sellaiset kepeät seitsemän vuotta. Lopussa kiitos odottaa, niin vissiin.

 

Vaan aina se hevonen ei millään malttaisi odottaa. Eikä kääntyä. Kentällä on niin mukava kulkea aidan viertä, ponilla on tukea ja turvaa ja ratsastajalla helppoa. Kun laidoilta ollaan lähdetty keskemmälle on eteen tupsahdellut pienoisia ongelmia ulkoapujen kanssa. Aita vetää magneetin lailla puoleensa, korvaa niin tehokkaasti sen ulkopohkeen. Aikamme ulkoavuista taisteltuamme pystyimme kuitenkin työskentelemään lähes kokonaisen ratsastuskerran ilman vippaskonsteja, eli tässä tapauksessa sitä aitaa. Voiton puolella ollaan!

 

Kääks, nyt ratsastajaa jänskättää... Onneksi Torsten tietää, miten tulevasta selvitään!

Pikkasen oon ylpeä meistä!

 

Täällä etelässä alkoi muuten sadekausi, joten iso kenttä on vaihtunut maneesiin. Sunnuntaisessa, muutaman kävelypäivän jälkeisessä töihin paluussa sain ihan huomaamattani lyhennellä ohjia Torstenin tarjotessa yllättävän koottua menoa, kevyin askelin. Jaa siis mitä me treenissä tehtiin? No kuljettiin tietenkin maneesin laitoja pitkin...  Että en se minä ollut, todellakaan. Se oli maneesin seinä.

Insta on IN!

Instagram on yksi suosituimmista somen kanavista. Insta on nopea ja helppokäyttöinen - valokuvien jakaminen on mahdollista toteuttaa reaaliaikaisesti, ja erilaisten hästägien avulla tavoittaa suuremmankin yleisön, ympäri maailmaa. Insta on itselleni yksi isoista inspiraation lähteistä, ja selaan seuraamani tilien kuvat useita kertoja päivässä. Vaikka blogit pysyvät aina lähellä sydäntäni, on insta hyvänä kakkosena. Kuvat kun kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

 

 

Välillä funtsin, pitäisikö blogilla olla oma instatili henkilökohtaisen tilin lisäksi, mutta ajatus kaatuu yleensä siihen faktaan, että eipä mun elämässä juuri muuta hevosten lisäksi tapahdu :D

 

Siitä huolimatta enemmistö seuraamistani tileistä ei liity hevosiin, vaan esimerkiksi ruokaan ja sisustamiseen. Hevosaiheisia ulkomaisia tilejä on hauska seurata, sillä niissä pääsee kurkistaman suuren maailman menoon. Hevostileistä lemppareitani ovat esimerkiksi ulkomaiset lope_pene, nativehorses, horseandstylemag, cathrinedufour ja hwfarm.

 

Suomalaisia seurattavia tilejä minulla on vielä melko vähän. Kenen kuvia sinä seuraat innolla? Mikä on sinun instatilisi?

 

P.s. HIHS esteratsastuksen maailmancup-luokka ja kooste kouluratsastuksen knock-out-kisasta alkaa YLE TV2 klo 15.15. Kisakatsomo valmiina :)

Pieni pyöreä

ja karvainen, x2

 

 

 

Jos tekisin joskus My Day-postauksen, sellainen olisi kannattanut kirjoittaa alkuviikon päivistä. Ei tuntisi itseään niin saamattomaksi, kun on juossut pää kolmantena jalkana joka paikassa normaalin sohvalla rentoutumisen sijaan. (Mikä on siis mielestäni vähintäänkin todella tärkeää.)

 

Maanantaina olin opettamassa ihan uudella koululla, todella kivaa luokkaa. Tiistaina tehtiin tutun kutosluokan kanssa halloween discoon valmisteluja - voi sitä jännityksen määrää! Niin hauskaa.

 

Tiistaina rikoin Tinder hiljaisuuteni ja lähdin treffeille. Niin, ehkä mun prinssi valkoisella ratsullaan ei ymmärrä hakea mua täältä sohvalta. Menemme uudestaan treffeille, tosin tuskin pelaamaan bilistä. Sitä luulisi, että olisi mahdotonta olla osumatta omiin palloihin joka kerta, mutta toisaalta, mä olen aika haka tekemään mahdottomasta mahdollista, joskin valitettavasti vain tämän tyylisissä asioissa.

 

 



Keskiviikkona meillä oli viini-ilta ihanan ystävän kanssa. Alkuun kierreltiin keskustan kauppoja, ja M & S tavaratalossa otimme osaa instagramissa pyörivään stailauskuvan ottamiseen. Tai siis, lopputulos oli että ystäväni näytti superhyvältä ja mulle ei edes löytynyt riittävän suurta vaatekokoa koko myymälästä, joten jättäydyin pois kuvasta. Muutenkin on huomattavasti kivempaa poseerata 600 kiloisen Torstenin kuin 20 kiloa minua kevyemmän ystäväni kanssa. Ei tule heti painokompleksia Torstenin kanssa vastaan ;) Lopulta ilta päättyi siihen, että söimme ravintolassa pihvit, haimme Herkusta neljä erilaista kakkupalaa sekä juustoja valkkarin kaveriksi. Vaatteita ei yllättäen tarttunut mukaan.

 

 

Meillä on ollut oma hyvinvointiseminaari Torstenin karsinan edustalla, kun ollaan pähkäilty sopivaa loimitusta. Paksulla karvalla ja yli 13 asteisessa tallissa totesimme, että Torsten saa olla nakuna ja ulos vuoreton sadeloimi. Ensi viikolle sovitun klippauksen jälkeen poni joutuu kuitenkin pitämään vällyjä yllä, joten nauttikoon nyt vielä vapaudestaan. Vapaata on ponin viikojen teemana nyt muutenkin, sillä eihän kukaan hullu jaksa tai kerkeä kuivatella tuollaista hikipelleä... Paitsi vähän silloin tiistaina. Myöhästyin niiltä treffeiltä puoli tuntia. Oli muuten viimeinen turreratsastus tälle vuodelle. Sen takia Torsten juoksi tänään vapaana maneesissa ennen iltatallia.

 

Vapaata sitä toivoisi itselleenkin, aikamoinen työputki päällä. Tietysti ei pidä valittaa, on tämä syksy ollut työrintamalla ehdottomasti yksi hiljaisimmista, mutta ehkä pitäisi edes suunnata tervehtimään tyynyä netissä roikkumisen sijaan. Herätyskello kun pirahtaa jälleen käyntiin 5.30.

 

Hauskaa perjantaita! :)

 



Mallioppimassa

Terhi Stegarsin klinikalla

 

Keskellä Suomen kouluratsastuksen kärkinimi, Terhi Stegars, vasemmalla RCC:n edustaja Erika Ruokamo ja oikealla M&M Horsen Maria Koroma-Hintikka.

 

Ratsastusseura RCC yhteistyössä M&M Horsen kanssa järjestivät Siuntossa Terhi Stegarsin klinikan 18-19.10. Sunnuntaiaamuna, hyvässä seurassa oli ilo seurata hyvää ratsastusta ja valmennusta. Jokainen näkemäni ratsukko teki Terhin ohjeilla muutosta, ja sellaista opetusta on aina hienoa katsoa. Klinikan jälkeen teki mieli päästä soveltamaan Terhin neuvoja omaan ratsastukseen Torstenin kanssa.

 

 

 

Tuskin olin ainoa, joka tämä vuoden kouluratsastuksen EM-kilpailuiden aikaan ihasteli Terhin ja hänen ratsunsa Axiksen kaunista, harmoonista ja ennenkaikkea kevyttä yhteistyötä. Terhi keskustelikin ratsukoiden kanssa paljon ohjastuntumasta. Nolla grammaa tai ohjanpaino on liian vähän, 50 grammaa on aika optimaali. Jotta saadaan pehmeitä siirtymisiä, pidätteitä, ei niitä voi ratsastaa löysällä ohjalla. Tyhjä ohja yllättää hevosen jokaisessa pidätteessä. Hevosesta tulee kova, jos pidäte muuttuu vedoksi. Nopean pidätteen jälkeen täytyy aina myödätä, vaikkei hevonen ensimmäiseen pidätteeseen vastaisikaan. Täytyy päästää, jotta pidätteen voi tarvittaessa toistaa. Samaan aikaan Terhi muistutti, että ohja antaa lähinnä raamit hevoselle, muu työ tehdään istunnalla. Istu satulaan kuultiin useammin kuin kerran. Terhi halusi myös useille ratsuille hieman pidempää kaulaa, ja hyvin havainnollisesti hän näytti yhdellä ratsukolla, että hevosen tulee kantaa itsensä tästä, osoittaen hevosen lapaa. Ratsastaja ei saa jäädä kantamaan hevostaan.

 

Terhi oli tarkka siitä, että hevoset suorittivat kuten ratsastajat pyysivät. Jos sanotaan, että eteen, silloin hevosen kuuluu liikkua eteen. Hevonen ei saa myöskään viedä; ja tässä kohtaa valmentaja painotti, ettei tarkoita viemisellä sitä, että hevonen kulkisi täysiä pukkilaukkaa ympäri maneesia. Hevonen vie, jos se ei vastaa ratsastajan pidätteisiin. Ei hevosen tarvitse olla liian tiukassa kontrollissa, mutta sen täytyy vastata apuihin oikeaan aikaan ja halutulla tavalla.

 

Terhi mainitsi usean ratsukon kohdalla myös tahdin. Ratsukko ei voi kulkea tahdissa, jos hevonen ei ole pohkeen edessä tai ignooraa pidätteet. Tahti ei saanut sammua laukkapirueteissa, vaihdoissa tai väistöissä. Terhin pyytäessä lisää laukkaa, hän ei tarkoittanut kovempaa vauhtia vaan enemmän ilmaa liikkeen alle. Aktiivisuuden ja vauhdin tuli jäädä hevoseen, ei vain kulkea sen läpi.
 

Näkemissäni hevosissa oli niin reaktiivisia kuin takajaloistaan hitaita hevosia. Jokaisen hevosen kanssa työskenneltiin siirtymisten kanssa. (Ja joka ikisen ratsukon kanssa keskityttiin myös ratsastamaan kulmat!!) Jokainen siirtyminen on kullan arvoinen - myös se, mikä tehdään ensimmäisenä kävelytauon jälkeen. (Kyllä, tunsin pistoksen omatunnossani.) Liian nopeiden hevosten kanssa Terhi teetti siirtymisiä askellajista toiseen, mutta hitaiden hevosten kanssa siirtymiset tehtiin alkuun ravi - melkein käynti - ravi. Näin hevoset saatiin herkistymään, kuuntelemaan ja polkemaan takajaloillaan aktiivisemmin. Terhi painotti, että hitaita hevosia ei myöskään saisi jokaisen virheen jälkeen pysäyttää, sillä se hidastaa hevosia entisestään. Omassa työkalupakissa tulee olla enemmän kuin yksi korjauskeino, sillä jos hevosen pysäyttäminen ei toimikaan, tulee seinä vastaan.

 

Tänään sitten Torstenin kanssa päätimme ottaa kaikki hyvät neuvot käyttöön. Kaikki sujui hienosti siihen asti, kunnes aloin ratsastamaan, ts. otin ohjat käteen. Ei ollut kevyimmästä päästä Torsten, eikä tod. mennyt ihan sitä vauhtia kun ratsastaja toivoi. Ja vaikka Terhi klinikallaan painottikin ratsastajia olemaan ystävällisiä ja positiivisia hevosille, ärräpäät lenteli Torstenin selässä kun se kiikutteli ratsastajaansa ravipuomien yli. Sääli ettei klinikan ratsukoille teetetty puomitehtäviä, sillä niihinkin liittyviä neuvoja me oltaisiin kaivattu asap ;)

 

 

Mä luulen, että me keskitytään huomenna johonkin vähän helpompaan. Vaikka käyntikulmiin...

Maastoon!

Suurin osa hevosharrastajista tietää jo, että maastoilu tekee hevoselle sekä fyysisesti että psyykkisesti hyvää. Talouslehden mukaan metsässä kävely poistaa tehokkaasti stressiä (lähde), joten minun laskujeni mukaan istuminen kävelevän hevosen selässä, metsässä tai pellolla, poistaa stressiä extrahyvin. Ja hei, jos maailman paras kouluhevonen Valegro käy maastossa kaksi kertaa viikossa, niin tekisi se ehkä meille tavallisille tallaajillekin hyvää. Himomaastoilijana olen tehnyt muutaman yksinkertaisen huomion, joilla maastoratsastuksesta tulee entistä kivempaa. Here we go;

 

1. Okei, siis yleisellä tiellä hevonen kävelee aina tien oikeaa reunaa, se on selkeää. Sellaisella tiellä saattaa tulla muita vastaan, joten jos hevonen ei ole turvallinen, ota mukaan taluttaja tai vetohevonen. Ei sitten tarvitse kumota sitä vastaan tulevaa rullaluistelijaa tai istua kenenkään konepellille.

 

Ratsastajat, valppaina siellä! Ole askeleen edellä hevostasi ;) Tähän pientä etumatkaa antaa korvahuppu (hevosella), mikä vaimentaa ääniä. Torsten ei pidä kovista äänistä, kuten mopoista tai moottorisahoista, joten korvahuppu on ollut isoksi avuksi.

 

Vaihtelevat maastot ovat hevoselle hyvää jumppaa.

 

2. Ole näkyvä. Heijastimet käyttöön! Varmista, että heijastimet näkyvät edestä, takaa ja sivusta. Ja mikäli käy niin ikävästi, että tienne hevosesi kanssa erkanevat maastoilun aikana, on syytä katsoa, että teillä molemmilla on heijastimia.

 

3. Koska toivomme hyvää käytöstä muilta tien käyttäjiltä, muista myös itse käytöstavat. Tervehdi kaikkia. Kiitä autoilijoita. Vaikka ihan kaikki autoilijat eivät ymmärrä sitä, että hevonen on täysin verrattavissa hirveen, eivätkä hidasta hevosesi kohdalla, ei ehkä kannata näyttää yleisiä käsimerkkejä. (Jos sama ihminen toistuvasti häiritsee maastoilijoita, siitä voi aina ilmoittaa poliisille.) Itselläni on aina maastossa pitkä koulupiiska mukana, vain siitä syystä, että voin tarvittaessa laittaa sen poikittain hevosen ja auton välille.

Torstenilla meni totaalisesti hermo eilisellä reissulla, kun päästiin hiittisuoralle - mutta se ei saanutkaan mennä. Aina ei kannata päästellä samoissa kohdissa, vaan joskus tekee hyvää kulkea vaikkapa pelkkää käyntiä. Hevosella saa ja pitää olla kivaa, mutta niin, että kulkeminen on turvallista.

 

4. Toisinaan hevoset eivät ihan ymmärrä, miten ihanan rentouttavalle sunnuntaimaastolle ollaankaan suunnattu. Maastossa kaikkea pelkäävä hevonen ei välttämättä tule takaisin tallille mieli levänneenä - puhumattakaan ratsastajasta. Ihan pienillä kikkakolmosilla olen saanut Torstenia (pikkuhiljaa, vähän)rentoutumaan sitä jännittäneissä tilanteissa, kuten ruohonleikkurin, polkupyöräilijän tai auton kohdatessa;

* haukottelu (siis ratsastajan!)

* katseen kiinnittäminen pelottavasta kohteesta vastakkaiseen suuntaan

* laulaminen (tilannetaju ;))

Minulle tuo myös turvaa puhelin jossa on akkua jäljellä ja tieto siitä, että jos jotain tapahtuu, saan hevoseni kiinni. Siksi Torstenilla on nykyään maastoillessa aina norsujarru suussa, just in case.

 

Hyvällä pohjalla on hyvä baanattaa.

 

5. Ja jos hevonen on liian vaikea, on Suomi onneksi täynnä yllytyshulluja jotka voivat viedä hevosesi maastoon. Yleensä säännöllinen maastoilu saa hevosen pikkuhiljaa rentoutumaan. Rutiinia, rohkea ratsastaja ja mielellään vetohevonen, niin hyvä tulee.

 

Puskaratsastus on niin pop!

 

6. Ja lopuksi, kuten Torsten eilen huonolla käytöksellään muistutti, eivät hevoset ole koneita ja joskus tuttu ja turvallinen voi olla jännittävää. Että oikeastaan, mitä ikinä teetkin, tai mitä ponisi tekee, älä tipu ja ole näkyvä.

 

Hauskaa maastoilua! :D



Jäkä jäkä

nalkuti nalkuti, savea ja kertotauluja

Tänään teimme oppilaiden kanssa savitöitä. Luova työskentely on yksi vaikeimmista asioista neuvoa, sillä sitä ei perustekniikoiden jälkeen voi varsinaisesti opettaa. Jokaisen täytyy saada toteuttaa oma tapansa työstää savea. Ne oppilaat, jotka tänään uskalsivat antaa luovuudelleen vallan työssään, olivat ansaitusti ylpeitä muovailuistaan ja esittelivät niitä mielellään. Niinhän se on, että oppiessamme uutta haluamme jakaa kokemuksen myös muille. Haluamme kertoa, että vähänkö mä olin hyvä, osaan jo näin paljon.

Torsten on jo pidemmän aikaa näyttänyt, lähes hopeatarjottimella minulle tarjoillut, oppimiaan uusia asioita. Katso ratsastaja, osaan näin hienosti ottaa ilmaa alle liikkeeseen! Katso, kyllä muuten etupolvet nousevat! Tähän joudun häpeillen myöntämään, että olen vastannut Torstenille kiitos mutta ei, haluaisinkin tänään jotain muuta. Nalkutan Torstenille pohkeella ja ohjalla, ilman että välttämättä edes tiedän, mitä haluan.
 

 

Ilonpilaaja, Torsten luultavasti ajattelee. Työstä pitävän hevosen tekemisen ilon saa nopeasti sammutettua, jos ei ole mihinkään tyytyväinen. Turhanpäiväinen nalkutus hevoselle on vähän niin kuin kertoisi lapselle, joka on juuri oppinut kasin kertotaulun kaikista vaikeimmat laskut, että ihan kiva, mutta tänään on pistari ysin kertotaulusta.

 

Hevoselle jatkuva nalkuttaminen on minun heikoin lenkki ratsastuksessa. En ole koskaan tyytyväinen, haluan yleensä kaikkea muuta mitä ratsuni minulle tarjoaa. Olen inhottava, ja vielä inhottavampi pistäessäni nalkuttamiseni inhimillisyyden piikkiin. Kun eihän meistä kukaan ole täydellinen.

 

Linkki

Torstenin eilisen kiikutusliikutuksen jälkeen jopa minä tajusin, että tänään täytyy pitää nollauspäivä. Antaa Torstenin loistaa, esitellä minulle kaikkia niitä ihania uusia asioita, mitä se on viime aikoina oppinut. Torsten oli tosi hyvä(llä tuulella) - ja todella tyytyväinen itseensä liikutuksen jälkeen.

 

Joskus täytyisi vain muistaa, miltä tuntui saada muovattua savesta esine, tai miten älyttömän vaikealta kertotaululasku 5*5 tuntui, kunnes lopulta opin sen. Ja vaikka kukaan muu ei hevoselleen nalkuttaisi, oli minun pakko saada jakaa tämä teidän kanssanne - koska mitä iloa uusien asioiden oppimisella on, jos niitä ei pääse kertomaan kenellekään? Hevosesi haluaa kertoa niistä sinulle. Muista kuunnella.

Villihevonen

Ja arvonnan voittaja :)

 

  

Mulla oli tänään allani sellainen villiponny, että huh. Huumoria riitti (vain Torstenilla) eikä puolipidätteistä mennyt läpi kuin muutama hassu, ja nekin vasta ratsastuksen loppupuolella. Loppukäynneillä se kyllä korjasi tilanteen ja sinkoili milloin mistäkin, mm. kaatuneesta rikkaruohosta. Kyllä, minun oma järkevä ponini! Ai olenko ylpeä siitä? No todellakin, katsokaa millä ryhdillä se kulkee! :D Väliäkös sillä ettei se missään avuilla ollut ;)

 

 

 

 

 

Hups, tulipas tähän miljoona kuvaa. Mutta Torsten vaan on niin <3 :D

 

Tiedättekö, huomenna on sellainen juttu, että aikataulujen sanelemana mulla on ensimmäinen tallivapaa pitkään aikaan. Itse asiassa, ensimmäinen vapaa uudella tallilla. Torstenhan ei todellakaan tarvitsisi lepopäivää treenistä, mutta itselle se tulee tekemään varmasti hyvää. Ehkä ;) Onneksi äiti on luvannut Torstenille luvattoman paljon nameja ja rapsutuksia, joten mä voin keskittyä olennaiseen. Mitä se sitten ikinä onkaan, kun ei ole hevosista kyse :D

 

Ainiin, ja se arvonnan voittaja! Hurjaa miten paljon osallistujia arvonnassa oli mukana. Koska pantoja ei ole jaossa jokaiselle, vinkkaan kurkkaamaan sinua lähimmän Wahlsténin jälleenmyyjän täältä.

Tittididiiii, otsapanta lähtee;

 

Jossu7. lokakuuta 2015 klo 21.11

Oooh! Meidän Aisla-neidin leveää otsaa pukisi varmasti full-kokoinen panta kirkkailla bling blingeillä! :)

 

Onneksi olkoon Jossu! Laitathan sähköpostia minulle; jilla.lappalainen@hotmail.com

 

Ja teille kaikille, ihanaa viikonloppua!