torstai 30. tammikuuta 2014

Pakkasta ja piaffia

Torsten the yllättäjä


Kuvat viime lauantain irtojuoksutuksesta.

Pakkasviikko alkaa kääntyä paremman puolelle. Maanantaina paleltiin reippaalla laukkamaastolla - siis ihan hanat auki meinigillä, voi että kun oli kivaa! Tiistaina pitkä ilta officessa takasi poneille nopeat irtojuoksutukset kentällä. Ei mikään ideaali treeni seuraavaksi päiväksi sovitulle valmennukselle. Myös keskiviikkona tuli luuhattua officessa suunniteltua pidempään, joten valmennus siirtyi Mian kentältä omalle kentälle - ja siirron aikana tuli myös pieni informaatiokatkos... Tunnin alkaessa kentän laidalla oli yksi innokas poni sekä useampi toppavaatteisiin tälläytynyt ihminen - joista kukaan ei ollut ajatellut ratsastaa ... ;) Sovimme kuitenkin, että minä ratsastan, mutta sulatellessani (ilmeisen huonosti olin pukeutunut) sormiani, työskenteli Mia Torstenin kanssa maastakäsin. Ja hyvin työskentelikin. En ole koskaan epäillyt, etteikö ponini pystyisi esittämään vaativampia koululiikkeita, onhan sen isäkin tunnetusti hyvällä tekniikalla piffaava suomenhevonen, mutta se oli yllätys, miten eleettömästi ja helpon näköisesti poni esitti ihka ensimmäiset piffiaskeleensa ! Omistajan oli helppo hymyillä :))



 Ratsastaessa palattiin hieman takaisin maan pinnalle, mun täytyy keskittyä painavaan istuntaan ja kevyeeseen käteen eikä toisin päin. Tänään tehtävä onnistui tuulisella (ja aurinkoisella!) pellolla, kokonaisen kymmenen minuutin ajan, kun ohjat oli kädessä eikä sormet takapuolen alla sulamassa. Lopuksi käytiin vielä ison tien varressa reippailla puolen tunnin loppukävelyillä, mistä oli hyvä palata talliin reilun tunnin liikutuksen jälkeen, hyvin raittiista ilmasta nauttineena. (Lue; syväjäätyneenä) Ponit saivat jäädä tyytyväisenä syömään iltapäiväheiniään vällyjen alle talliin :)

Juokseminen muuttui ähinnä irtokarvojen maustamaksi rapsutteluksi.




Koska päivätyönä oli tänään viitosluokan open hommat - joista kaksi viimeistä tuntia ope oli ihan yhtä innoissaan kuin oppilaat, kun luokassa oli ammatistaan kertomassa melkoisen hottis lentokapteeni ;) niin valitettavasti ilta kuluukin kakkosduunin tiedostojen hakkaamisessa kotikoneen äärellä. No, eipä sitä liiemmin ainakaan ulos ole hinkua mennä ;) 

11 kommenttia:

  1. Taisin bongata teidät loppukävelyllä jos puoli viideltä tien laidassa tallustelitte ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, luulen ettei siinä tien pätkällä montaa suomipoika-parivaljakkoa ollut :))

      Poista
  2. Piffi poni :)

    Nita, siellähän me, parhaaseen primetime aikaan lönköttölimme menemään. Ponit oli vuorattu villafiltteihin ja ratsastajat untuvaan. Talviurheilu on niiiin pop. Tai sitten ei.

    VastaaPoista
  3. HUI, oon jo pidemmän aikaa lueskellu blogiasi ja nyt kun tarkemmin luin inton esittelyt niin tajusin, että Intohan on meidän ruuna pojan täysveli :) on kyllä aika erinäköisiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä !! Eikös Herra ole ihan tosi hyvä joka lajissa? :))

      Poista
  4. Nii näillä taitaa olla vielä kolmaskin täysveli, mutta meidän herra on ihan harrasteratsuna ollut :) Tällä hetkelläviettää jo ansaittuja eläkepäiviä, kun jalkoihin tullut vähän sanomista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sama homma Inton kanssa. Mutta kun se on Inton veli, täytyy sen olla tosi hyvä joka lajissaan ;))

      Poista
  5. Haha :D noo oli tuo aikanaan kova poika hyppäämään :) aika kuuma tapaus ja raviaikoina suu pilattu ja jarrut oli kerran jos toisenki hukassa :D

    VastaaPoista